Blowin' in the wind

MOIKKA   (scroll to english and pictures)

Aikaa taas kulunu jonki verran ja kotiin paluukin alkaa läheneen.

Viimeset viikot mulla on mennyt jalka "paketissa". En tosiaan saanut pistää jalalle mitään painoo seitsemään viikkoon, koska sen varpaan sisään oli laitettu sellaset naulat, ja jos ne olis menny poikki, niin se olis ollu isompi juttu sitten. Joten koulussa sain ajella knee scootterilla ja käyttää hissiä.

Mulla alko uusi jakso. Jos mun koulunkäynti on ollu iisiä ensimmäiset kaksi jaksoa, niin nyt se on vielä helpompaa. Eka aamulla mulla on terveystiedontunti, missä musta tuntuu, että oon palannut yläasteellle. Sitten mulla on luovaa kirjoittamista ja koulun newspaper. Siellä oon nyt toistaseks kirjoittanut artikkelin koulun tyttöjen jalkapallojoukkueesta. Sitten mulla on drama2 ja forensics. Forensics on tavallaan näyttelemistä.

Koulun jälkeen oon edelleen menny kuulantyöntö ja kiekkon heitto harkkoihin. Weight roomissa pystyin ihan hyvin jatkaan yläkropan reenaamista ja kyllä se kuula lensi jonkun 7-8m sen scootterin päältä ja kiekko 20m. Ei ne ny mitään huikeita lukemia oo, mutta onpahan ollu jotain tekemistä ja seuraa koulun jälkeen. Hauskaa se on vaan ollu.

Kevät lomakin tossa oli ja mentiin mun hostäidin kanssa Kansas Cityyn. Se oli kyllä ihan tavattoman kaunis paikka. Kevät oli siellä jo alkanut kukoistaa ja ne talot oli niin suloisia, kuin joistain prinsessa saduista. Kansas City oikeesti vei palan mun sydämestä. Oon tosi ilonen, että mentiin sinne, koska muuten en olis varmaan ikinä ees aatellu meneneväni sinne. Automatkatkin sinne ja takaisin oli oikein mukavat. Mä kyllä nautin olla tienpäällä. Oli hyvää terapiaa päästä hetkeks pois kalamazoosta.

Nyt oon reilu viikon saanu kävellä. Varvas voinu ihan hyvin. Tiistaina kuitenkin innostuin hieman liikaa, koska en tuntenut juuri mitään kipua enään. Päätin sitten juosta ja hyppiä pari aitaa ja kuinka ollakkaan seuraavana päivänä varvas oli turvonnut ja punainen ja erittäin kuuma. Muistan, että olin suihkussa ja laitoin veden tosi kylmälle. Mun toinen jalka olis jäätyny sen veden alla, mutta mun murtuneessa jalassa, se tuntu ihan normi lämmöltä. Mutta kyllä tää tästä. Päätin nyt ottaa loppuviikon iisisti, jättää reenit välistä. Enköhän mä kuukauden päästä voi jo mennä juokseenkin, ilman jälkijuttuja.

Elämä kumminkin hymyilee. Vähän kyllä ahdistaa ajatella sitä, että suomeen paluu on jo tosi lähellä. Kyllä mä ootan, että nään perheen, kaverit ja sukulaiset uudestaan ja pääsen saunaan ja muuta sellasta. Kumminkin se tarkoittaa sitä, että mä jätän mun toisen perheen, kaverit ja kaiken taakseni ja paluuta tähän samaan elämään ei ikinä ole. Yhden vuoden arvon oppii kyllä ymmärtään. Ja sen kuinka nopeasti asiat voi muuttua. Yksi viikko, yksi päivä, yksi tunti voi muuttaa kaiken. Jokaisella hetkellä on merkitys. Täytyy vaan uskoo itteensä ja elää täysillä.

Kun silmät kerran avaa, ei niitä pysty enään sulkemaan. -Sarita2k17 21/4

IN ENGLISH

Hello!

Last weeks I have been jumping on my one leg and rolling around with knee scooter. I couldn't put any pressure on my toe in seven weeks, because I had two pins on it. If those pins would have broke it would have been a big problem. So in school I had oppoturnity to use elevator and left class five minutes early.

I started my last trimester six weeks ago and all my classes are pretty easy and chill. I have health class, where I feel I have gone back to middle school. I have creative writing and school's newspaper Knight Life News. I have wrote an article about Loy Norrix Women's Soccer Team. Then I have drama2 and forensics. I really like my last trimester. Like I was thinking it really is going very well. It's the best one.


After school I have still went to the discus and shot put practice. In weight room I have done everything that I can with my upper body and I have been throwing with my scooter. I have still done okay. Shot put somewhere 25 feet and discus somewhere 70 feet. I hope that I could soon start doing whole spinning things and stuff, so I could actually do well. But it's been so much fun to go to the practice and be there with people. I have enjoyed very much.

We had spring break couple weeks ago and I went to Kansas City with my host mom. I loved Kansas City. It was so beautiful, I'm really glad that we went, because I don't know if I had ever even consider going there otherwise. To me Kansas City looked like a fairytale place. It was so cute. I also enjoyed very much being on the car. My heart belongs to the highways, it just makes me very relax and happy. It was good to get out of Kalamazoo for a few days. But I'm happy to be back now.

Now I have been walking a week and few days. They took the pins off, but my leg is still kinda weak and it hurts to walk. Also because my patience is starting to end and I would really want to start running and excercising more I have been testing my toe little bit too much. I was running and jumping hurdles and next day my toe was huge,red and hot. I just need to take easy still. No running or jumping....

But life is going well. Thinking about the fact that I have only three months left is making me little bit anxious, but I try to not think that. But if I have learned something is the fact that things can changed so fast. One year matter. Things can changed in a week, in a day, in a hour. It's crazy but it's true. We just need to believe our selves and live life to the fullest.

When you once open your eyes you can't close them again. -Sarita2k17 4/21

  Kansas City matka sisälsi paljon hyvää ruokaa, kauniita rakennuksia ja uusia ihmisiä ja laatu aikaa Allisonin kanssa / Trip to Kansas City included lot of good food, beautiful buildings and new people and of course quality time with Allison 

 Murtunut, korjattu naulojen kera, turvonnut ja mun mielipide. Hassua kyllä, luin päiväkirjaani ja totesin, että ei mun varvas oo mua kyllä yhtään hidastanu, pikemminkin saanu mut vaan näkeen kavereita enemmän. Kai sitä piti todistaa ittelleni ja muille, ettei se oo niin elämää rajoittava tekijä. / Broken, fixed with pins, swollen and my opinion. I was reading my journal and find it funny how the toe hasn't slow me down much. I have actually needed to prove myself and others that I can still do everything in someway so I have done a lot.

Mulla on edelleen muutama ystävää joiden kanssa puhun paljon ja jotka on ollu mun tukena koko tän vuoden ajan, vaikkei olla face to face nähtykkään. 
Kata piti mun streakeistä huolen kun olin ilman puhelinta ja aiheutti hämmennystä mun amerikkalaisten ystävien keskuudessa. 
Jossun piti pärjätä yksin kisareissuilla, joissa yleensä ollaan aina jaettu huone. Mä kumminkin koitin tsempata sitä parhaani mukaan ja pidin sormia ristissä. 
En oo ikinä ollu kahvin juoja, mutta nykyään sekin maistuu, onhan suomalaiset kumminkin kovimpia kahvinjuojia maailmassa.. Koitan kumminkin välttää jokapäiväistä juontia. 
Mun muumilove on myös kasvanut ihan hirveesti. Ne on ihan parhaita.

I still have few friends back in Finland that I talk a lot. They have been supporting me all this year even tho we haven't seen each others face to face.
Kata took care of my streaks and confused some my American friends.
Jossu has needed to cross-country ski alone this year and I haven't been there sharing a room with her like I last years have been. I was still cheering her and crossing my fingers and she did good. She was in a hotel room and draw me to the other bed. 
The fact is that Finnish people drink most coffee in the world. I have never been much a coffee drinker, but now I like to drink that too.
My love for the finnish cartoon called Moomins has increased a lot lately. They are just awesome and you can read them in english too. They are just so awesome and the stories are timeless.


Mutta kumminkin tällästä tällä kertaa, kaikkee hyvää kaikille.
I guess this was all, I finally wrote english like I would wrote finnish.

-Sarita